Hajutunnistuskoulutuksen asiantuntija
Pallo

Jobs for Dogs syntyi intohimosta koiran hajuaistiin.

Parhaiten meidät tunnetaan siviilikoirien tunnistusetsintäkoulutuksen pioneerityöstä, joka alkoi jo vuonna 2010 pilottikoulutuksella yhteistyössä Poliisikoirakoulun ID-yksikön opettajan Ilkka Hormilan kanssa. Vuosien varrella olemme kouluttaneet ja konsultoineet useita kotimaisia ja ulkomaisia alan toimijoita. Tapamme toimia on tehdä tilanteen mukaan yhteistyötä niin eläintenkoulutuksen ammattilaisten kuin muidenkin alojen erityisosaajien kanssa. Tällä hetkellä emme tarjoa harjoittelupaikkoja.
Kiva, että löysit meidät!

Jenny / Jobs for Dogs
Pallo

Jenny Koljonen

Perustaja ja kouluttaja

Tiedustelut: tunnistusetsinnän jatkokoulutus, jäljestys & pennut, koirahieronta

Koulutus: eläintenkouluttaja AT (Kainuun ammattiopisto 2011), koirahieroja (valmistava koulutus, Amiedu 2016-2017), FM (Helsingin yliopisto 2003)

Suoritin eläintenkouluttajan näyttötutkinnon kaukaisessa Kainuussa maan ensimmäisten alan ammattiopiskelijoiden joukossa. Käytännön harjoittelun toteutin siviilikoirakoiden ja virkakoirapentujen kouluttamisen lisäksi mm. Poliisikoiralaitoksella, HESY:ssä, Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:ssä sekä Opaskoirakoulussa, missä tein myöhemmin myös projektikoirahierontoja. Teoriat on hyvä tuntea, mutta ne pitää myös soveltaa käytäntöön eläen eläimen kanssa samassa hetkessä.

Koulutusfilosofia: Letkeyttä, leikkiä ja lempeää päättäväisyyttä. Koiraa ei ole mitään syytä kouluttaa vaativaankaan työtehtävään turhan tärkeästi. Hajutunnistuksen kouluttaminen on minulle ennen kaikkea halua nähdä maailma koiran vinkkelistä. Ihmisen vastuulla on pyrkiä ymmärtämään koiran näkökulma ja luoda koiralle mahdollisimman hyvät olosuhteet oppia ja tehdä töitä. Uskon, että lopulta eläimistä ja eläimiltä oppii eniten elämällä niiden kanssa ja seuraamalla, miten ne käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Ismo Alangon täydelliset sanat sopivat tähänkin: ”Eläin elää, ihminen ihmettelee”.

Koirat: Paras opettajani etsintätyöhön on aina löytynyt liinan toisesta päästä. Ilman vuosien aktiivista treenaamista omien koirien kanssa olisin hajujen maailmassa vielä enemmän alkutaipaleella. Talon koirat ovat testiajaneet kilometrikaupalla reittejä erilaisissa ympäristöissä ja osallistuneet erilaisiin koulutuskokeiluihin. Tällä hetkellä treenikaverinani on beauceron Myy (s. 2013), joka aloitti ID-hommat jo pikkupentuna ja on elementissään erityisesti vapaassa henkilöetsinnässä. ID-historiaan jätti ison jälkensä Rokki (rottweiler/bokseri-dobermanni, 2009 - 2022), joka oli todellinen tunnistusetsinnän pioneeri. Sitkeä etsijä, tarkka hajutestaaja ja luotettava koulutusavustaja, joka näytti kykynsä myös tosietsinnöissä. Ilman Rokkia ei ehkä olisi Jobs for Dogsiakaan.

Muuta: Mitä, miksi, kenelle ja miten - Viestinnän perusteiden kirkastaminen helpottaa kummasti kommunikointia myös eläinten kanssa. Copycat

(tiedustelut sähköpostitse, kiitos!)
+358 40 5959 606
Jobs for Dogs by Copycat
Y-tunnus: 2427517-2
Sipoo, Finland

Päivi / Jobs for Dogs
Pallo

Päivi Romppainen

Perustaja ja kouluttaja

Tiedustelut: tunnistusetsinnän alkeiskoulutus, kuulokoirat sekä diabeetikon ja epileptikon tukikoirat

Koulutus: eläintenkouluttaja AT (Amiedu 2015), eläintenkouluttaja EAT - Työ- ja Kilpailueläinten kouluttaminen (Taitotalo 2022)

Jobs for Dogsissa koulutan tunnistusetsintää, kuulokoiria sekä diabeetikon ja epileptikon tukikoiria. Arjessani pyörivät ajoittain mukana corgit Lilo ja Nasu, joka on jo osoittanut kykynsä hajutyöskentelyssä.

Kouluttajana pyrin kohtaamaan jokaisen koirakon yksilöllisesti. Tavoitteeni on luoda avoin ilmapiiri ja onnistumisen mahdollisuudet ilman suorituspaineita. Kannustan ohjaajaa pohtimaan itse ratkaisuja, eläimen käyttäytymisen syitä ja seurauksia sekä yleistämään oppimaansa kaikenlaisen käyttäytymisen kouluttamiseen. Koulutuksessa suosin koiralähtöistä lähestymistapaa. Uuden oppimisen tulee olla hauskaa ja kannattavaa. Kun vuorovaikutus ihmisen ja koiran välillä toimii, koulutus etenee ja syntyy halu oppia lisää. Onnistumisen ja oivalluksen kokemuksia tarvitaan hihnan molemmissa päissä.

Tunnistusetsintää olen opiskellut vuodesta 2010 lähtien australianpaimenkoirien Martan (2009 – 2021) ja Bronton (s.2013) kanssa. Tunnistusetsintä perehdytti minut hajujen maailmaan ja vei tielle, jolta ei ole ollut paluuta. Vuosien aikana karttunut kokemus ja tieto ovat entisestään vahvistaneet motivaatiotani työskennellä hajutunnistuskoirien parissa. Vuodesta 2019 olen toiminut Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n yhteistyökouluttajana ja olen yhdistyksen koulutustyöryhmän jäsen. Koulutan vuosittain useita diabeetikon ja epileptikon tukikoiria sekä muita tukikoiria erilaisiin työtehtäviin. Olen ollut perustamassa Nose Work Finland ry:tä (2015) ja työskennellyt hallituksessa parin vuoden ajan.

Poliisikoira-lehden päätoimittajana olen hyörinyt tammikuusta 2017 lähtien. Tehtävässäni olen päässyt seuraamaan virkakoirien koulutusta ja työskentelyä. Freelance-toimittajana kirjoitan juttuja erilaisiin julkaisuihin, ja toimin KOIRAT – lehden vakituisena avustajana usean vuoden ajan lehden elinkaaren aikana. Olen kirjoittanut useita koira-aiheisia nuortenkirjoja, poliisikoirista kirjan Vainun varassa (2007) sekä koirarotukirjan Hyvä koira kotiin (2010). Yhteistyössä Tommy Wirénin kanssa ovat syntyneet teokset Onnistu koirasi koulutuksessa (2012) sekä Hienosti Hihnassa (2014). Keväällä 2019 julkaistiin Ilkka Hormilan kanssa yhteistyössä syntynyt kirja Tunnistusetsintäkoirat.


+358 40 510 4040
Jobs for Dogs by DogFun
Y-tunnus: 2213790-5
Sipoo, Finland

Jaa tämä sivu: