Koulutamme mm. kuulokoiria sekä diabeetikon ja epileptikon tukikoiria. Toteutamme koulutusta myös yhteistyössä Suomen kuulo- ja tukikoirayhdistyksen kanssa.

 

Yhdistyksen kautta valmistuvat kuulo- ja tukikoirat saavat virallisen hyötykoiran statuksen, eli oikeuden käyttää työliivejä ja niillä on lain suoma oikeus kulkea käyttäjänsä mukana kaikkialla, myös ravintolassa tai ruokakaupassa. Jos tukikoirien koulutus tapahtuu yhteistyössä yhdistyksen kanssa, koiran tulee suorittaa myös ympäristötesti. Ohjaajan tulee osallistua yhdistyksen järjestämään kahteen koulutusviikonloppuun.

 

Tiedustelut: paivi [ät] jobsfordogs.fi

DIABEETIKON JA EPILEPTIKON TUKIKOIRA

Diabeetikon tukikoira on koulutettu tunnistamaan ihmisen verensokerin vaihteluita. Haistaessaan verensokerin muutoksen koira ilmaisee sen ihmiselle käytöksellä, joka sille on erikseen koulutettu.

Epileptikon tukikoira on koulutettu tunnistamaan ja ilmaisemaan omistajansa lähestyvän epilepsiakohtauksen, jolloin ihminen ehtii siirtyä turvalliseen paikkaan ennen kohtauksen alkamista.

Molempien tukikoirien työskentely perustuu ihmisen hengityksestä välittyvän poikkeavan hajun tunnistamiseen ja sen ilmaisemiseen. Opetamme koiranomistajaa kouluttamaan omasta koirastaan itselleen tai perheenjäsenelleen tukikoiran omahoidon tueksi. Koiran koulutussuunnitelma on aina koirakkokohtainen.

Suosittelemme tapaamista jo ennen pennun saapumista kotiin, jos se on mahdollista. Tarvittaessa opastamme myös sopivan rodun- ja yksilön valinnassa. Paras lopputulos saadaan, kun koulutus tähtää tukikoiran työhön pennusta lähtien, mutta koulutus sopii myös aikuisille koirille. Pennun kouluttaminen tukikoiraksi kestää noin 1,5 - 2 vuotta. Aikuisen, hyvin sosiaalistetun ja peruskoulutuksen saaneen koiran kouluttaminen kestää noin 0,5 - 1 vuotta.

Koiran koulutus voi tapahtua yksityisohjauksessa, pienryhmissä, etäopetuksena sekä itsenäisenä työskentelynä. Tukikoiran kouluttaminen alkaa aina kouluttajan ja asiakkaan välisellä keskustelulla, jonka pohjalta koulutus räätälöidään vastaamaan asiakkaan tarpeita. 

Pääpiirteissään koulutus koostuu seuraavista vaiheista:

Vaihe 1 – Alkupalaveri – Kokonnaisuuden kartoittaminen ja koirakkokohtainen koulutussuunnitelma

Vaihe 2 – Hajutunnistus tutuksi -koulutus

Vaihe 3 – Tukikoiran työhajun tunnistaminen, ilmaiseminen ja yleistys

Vaihe 4 – Muut mahdollisesti tarvittavat käytökset

Täältä löydät hypokoiria käsittelevän opinnäytetyön (Merkku & Sammela: Hypokoira - Apu arjessa ja diabeteksen hoidossa)

KUULOKOIRA

Kuulokoirasta hyötyvät sekä huonokuuloiset että kuurot henkilöt. Kuulokoira koulutetaan reagoimaan sen omistajalle tärkeisiin ääniin, joita hän ei itse kykene paikallistamaan tai kuulemaan. Koira ilmaisee äänet omistajalleen ja johdattaa tämän äänilähteen luo. Tavallisimpia koirille koulutettuja ääniä ovat puhelin, herätyskello, ovikello ja palohälytin.

Pääpiirteissään koulutus koostuu seuraavista vaiheista

Vaihe 1 – Alkupalaveri – Kokonnaisuuden kartoittaminen ja koirakkokohtainen koulutussuunnitelma

Vaihe 2 – Kolmen eri äänen ja niiden ilmaisemisen kouluttaminen

Vaihe 3 – Käytösten yleistäminen eri ympäristöihin